Chilit

Voi chilit, voi chilit. Minä en ole tulisen ruuan ystävä, mutta en ole kyllä kieltämättä koskaan juurikaan chilipohjaisia mausteita käyttänytkään eli en ole edes perehtynyt chileihin koskaan.
Tykkään kuitenkin kasvatella siemestä vaikka ja mitä ja kas kummaa; tänä vuonna minulla kasvaa myös chilejä kotona, jonkin verran :D.

Aattelin kylläkin alkuvuonna, että ei niistä kuitenkaan kovin montaa idä, joten laitetaan nyt siemeniä  reilusti. No, itihän ne, huh heijaa. Kasvihuoneesta mulla ei ole tietoakaan, toistaiseksi ainakaan, joten nähtäväksi jää, mitä mä näiden kanssa teen...
Sen olen päättänyt, että jos nämä hedelmiä tekevät, niin onhan niitä opeteltava ruuanlaitossa käyttämään.






Tästä lähdettiin liikkeelle
27.1.2017, chilin siemeniä kylvetty.












Parin viikon päästä eli 8.2.2017 taimet olivat jo hyvässä kasvussa.
Aattelin, että no joo, hyvinhän nuo itivät, mutta ehkä ne ei kuitenkaan jaksa isoiksi kasvaa. Joten; kylvimpä muutamia siemeniä lisää.....





 

15.3.2017 on chilit on päässeet
hieman isompiin purkkeihin.
















18.4.2017 ei enää pienet maitopurkit rittäneet. Taas kerran siirto isompiin ruukkuihin.

















Huoh! Kohta loppuu tila. Ja taivaalta tulee lunta. Jep.
Tilanne 6.5.2017.





Tämäkin kuva otettu 6.5.2017.


Seuraavana päivänä eli 7.5.2017 kuvia hieman eri kuvakulmasta.

















Ja tässä ihan tuoreita tämän päivän eli 13.5.2017 kuvia.
Tosi monessa chilissä on jo kukkia.









13.5.2017, kuva2.




13.5.2017, kuva3.

Tilanne 9. 8. 2017: 
Ensimmäiset hedelmät kerätty parisen viikkoa sitten 👍. Ja samalla ekat kyyneleet vuodatettu,  kun siemeniä käsitellessä unohtui hanskat eli paljailla käsillä keräsin paperin päälle kerätyt siemenet ja pyyhkäisin sitten nenän vierusta kädellä. Poltteli niin pirusti, ei kiva. Ehkä opin, ehkä en. 
No,  tässä kuvia. Kaikki chilit on olleet pihalla talon seinustalla ilman suojaa. Välillä olen niitä kastellut ja lannoittanut, mutta luonto on kyllä ihan itse hoitanut tuon kastelupuolen tänä kesänä 😁. 

Aji Fantasy: 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Liisukat (Plectranthus)

Posliinikukat (Hoya)

Adenium (aavikkoruusu)